Valmistautuminen ensi kesän jalkapallon EM-kisoihin pitäisi alkaa maaliskuun harjoitusotteluilla, mutta ainakin osa.

Hallitus piti tänään tiedotustilaisuuden koronavirustilanteesta. Tälle sivulle kootaan tietoa perutuista tapahtumista.

Ovatko Huuhkaja-puolustajan EM-kisat vaarassa? Raitala 2–3 kuukautta sivussa . Jukka Raitala loukkasi jalkansa Montreal.

Jäätelöauto Jäätelöauto tulee takaisin – uusi yritys Turkuun. Uudet jäätelöautot näyttävät tältä ja niitä ajavat Sawan Bisher, Roni Tumppila, Tia Frigård ja Mats Ahlmqwist. Turussa ei ole soinut jäätelöauton iloinen soitto enää vähään aikaan. Nyt jäätelöautot ovat palaamassa. Jäätelöauto – Fingerpori rautalangasta 29.4.2015 Päivän Fingerporissa mies on ostanut jäätelöauton. Kyseessä ei kuitenkaan ole melodiaa soittava ja

Huuhkajat kohti EM-kisoja!Ovatko Huuhkaja-puolustajan EM-kisat vaarassa? Raitala 2–3 kuukautta sivussa . Jukka Raitala loukkasi jalkansa Montreal.

Kelkkacrossin EM- ja MM-kisat on peruttu koronaviruspandemian vuoksi. Kilpailut oli määrä ajaa Rovaniemen Ounasvaaralla 4.–5.

Kelkkacrossin EM- ja MM-kisat on peruttu koronaviruspandemian vuoksi. Kilpailut oli määrä ajaa Rovaniemen Ounasvaaralla 4.–5.

Ranskalaislehti L’Equipen (siirryt toiseen palveluun) mukaan Euroopan jalkapalloliitto Uefa siirtää EM-kisat vuoteen 2021.

Aitoasunnot Löydä koko Suomesta vuokrattavia asuntoja, mökkejä, autopaikkoja, tontteja kimppakämppiä ym. Yritysten ja yksityisten ilmoitukset. Soita ja sovi oma esittelysi: Tarja Pekkinen 040 553 1774 [email protected] tai Tarja Ketola-Greggilä 040-153 6375 [email protected] Seuraavat esittelyt. Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä. Perustiedot. Sijainti Laiduntie 15 F, Aitoasunnot käsittelee tietojasi tietosuojakäytönnön mukaisesti Olitpa muuttamassa tai